Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Hankevuosi päätöksessä

Kulunut vuosi on ollut Ammattiin! -hankkeen ensimmäinen. Reformin viitoittamalla tiellä ollaan otettu yhteisiä askeleita mukana olevien oppilaitosten kesken. Käyty keskustelu ja syntynyt yhteistyö on ollut luonteeltaan muutokseen valmistavaa ja käytäntöihin uudenlaista ajattelua mallintavaa. Hankkeen toimenpiteiden toteutusta on tehty pienryhmissä toinen toisiltamme oppien ja yhteistä uutta luoden - yrityselämää kuunnellen ja -konsultoiden. Tärkeää ja tavoitteellista on ollut pitää yllä muutosmyönteistä ilmapiiriä kaikkien osapuolten kesken. Uusi laki astuu voimaan kahden viikon kuluttua, mutta työ ammatillisen koulutuksen uudistamiseksi jatkuu. Me Ammattiin! -hankkeessa työskentelevät jatkamme työtämme uskoen, että oppilaitoksemme tuottavat jatkossa hyvää ja monipuolista koulutusta, yhteisen parhaan eli maakunnallisen laadukkaan ammatillisen osaamisen vuoksi. Hankeväki toivottaa kaikille kumppaneille Rauhallista Joulun aikaa ja eteenpäin menemisen meininkiä vuodelle 2018!

Kehity verkossa tapahtuvan osaamisen kehittämisen tukemisessa

Amisreformi on synnyttänyt tarpeen uuden osaamisen kehittämiselle. Syksyn aikana Ammattiin! -hanke on järjestänyt webinaareja tukemaan sellaista opettajien osaamista, jota tarvitaan opiskelijoiden osaamisen kehittämisen tukemiseen verkossa. Koulutusten tallenteet (AC) löydät nyt koottuna täältä hankkeen blogista ja ne sopivat mainiosti myös aiheen itseopiskeluun. Kouluttajina webinaareissa toimivat Otavan Opiston verkkopedagogiikan asiantuntijat.