Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kehittäminen merkityt tekstit.

Uusi osaava amisope – virikkeitä kehittyvään opettajuuteen

Ammattiin! -hankkeelta on ilmestynyt julkaisu , joka tuo esiin hankkeessa toteutettuja työelämälähtöisiä toteutuksia sekä toteutusten aikana syntyneitä oivalluksia, jotka liittyvät opettajan työhön uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa. Julkaisu avaa käytännön esimerkein kenttää, jolla opettaja toimii sekä antaa menetelmällisiä vinkkejä opettajan työn tueksi. Julkaisussa kuuluu niin opiskelijan, opettajan kuin työelämänkin ääni. Julkaisun liitteiksi on koottu hankkeen piloteissa syntyneitä materiaaleja, joita voi vapaasti hyödyntää. Julkaisu on syntynyt Ammattiin! - Etelä-Savon toisen asteen kehittämishankkeessa (2017–2019). Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ESR. Rahoituksen myöntänyt viranomainen on Etelä-Savon ELY-keskus.

Oppimateriaali pyörähtää somekampanjaksi

Missä opiskelijat ovat? Entistä useammin sosiaalisen median kanavilla, esimerkiksi Instagramissa. Siksi päätimme Ammattiin! -hankkeessa kokeilla, kuinka oppi- ja koulutussopimusjaksoille lähteviä opiskelijoita voimme valmentaa somekampanjan keinoin. Kampanjan kesto on 4 viikkoa, jonka aikana lähestytään opiskelijan osallisuutta, toimijuutta ja hyvinvointia monesta tulokulmasta. Tavoitteena on, että opiskelijat heräävät ajattelemaan oman toiminnan vaikutuksia suhteessa siihen, millaisia kokemuksia työssäoppimisesta ammentuu. Kampanjan teemoja on työstetty monialaisesti hankkeessa mukana olevien oppilaitosten kesken. Kampanjan aikana seuraajiksi voi ohjata sellaisia opiskelijoita, jotka ovat pian lähdössä työelämäjaksolle. Myöhemmin kampanjan päätyttyä sosiaalisen median julkaisuilla toteutettu kampanja jää valmennusmateriaalina palvelemaan opiskelijoiden itsenäistä opiskelua tai opettajan johdolla tapahtuvaa valmennusta. Seuraa sinäkin Instassa @kasvuntie ja vinkkaa op...

Liikuteltavat oppimisympäristöt ja digitaaliset oppimateriaalit joustavien opinpolkujen mahdollistajina

Liikuteltavat oppimisympäristöt ovat yksi tapa kehittää osaamista aikaan ja paikkaan sitomattomalla tavalla. Lisäksi oppimisympäristöjä kuvaamalla ja niistä digitaalista oppimateriaalia tuottamalla saadaan aikaan kaikkia osapuolia hyödyttäviä ammatillisen osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia. Tällaisia mahdollisuuksia on kehitetty yhdessä työelämän kanssa Ammattiin! -hankkeessa. Hankkeen uusin julkaisu käsittelee työskentelyn valmistelua suunhoidon yksikössä, joka voidaan pystyttää lähes minne vain pop-up-periaatteella. Yksikön pystytykseen yksityiskohtaisesti perehdyttävä video-oppimateriaali on tehty työelämän tarpeesta tilanteessa, joka syntyi uuden liikuteltavan hoitoyksikön tultua mukaan toimijan palveluvalikoimaan. Oppimateriaali antaa mahdollisuuden perehtymiseen erityisesti niille suunhoidon opiskelijoille, jotka lähtevät kehittämään osaamistaan tien päälle yhdessä suuhygienistin kanssa. Oppimateriaali tuotettiin monialaisesti hankkeen, opetuksen, opiskelijoiden ...

Ammattiin! -hanke oppimateriaalia tuottamassa: uusi opas julkaistu

Ammattiin! -hankkeessa tuotetaan oppimateriaalia esimerkiksi verkko-opetuksen tarpeisiin. Ensimmäisen toimintavuoden aikana maakunnalliset oppilaitostoimijat ovat aloittaneet yhteisen työskentelyn eri teemojen parissa ottaen haltuun uusia digitaalisia menetelmiä ja uutta pedagogiikkaa. Tavoitteena on ollut oppia uusia taitoja, joiden avulla tarvittavaa verkko-oppimateriaalia vähitellen syntyy. Tämä työ etenee ja uusia kokeilijoita kannustetaan mukaan. Koulutustoimintaa aiheen parissa jatketaan. Hankkeessa on myös etsitty sellaisia kaikkia hyödyttäviä työkaluja, joiden avulla yhä useampi voisi helposti tuottaa sisältöjä opetuksen tarpeisiin riippumatta siitä, mikä verkko-oppimisympäristö kulloinkin on käytössä. Yksi tällainen työkalu on H5P, jonka monipuoliset mahdollisuudet on nyt koottu oppaaksi Otavan Opiston verkkopedagogi Jari Sarjan toimesta. Ole hyvä ja tutustu sinäkin yksityiskohtaiseen oppimateriaaliin, jonka avulla opit tekemään interaktiivisia harjoitteita ...

Ammattiin! -hanke kouluttaa

Kevään aikana Ammattiin! -hanke kouluttaa ammatillisen toisen asteen koulutuksen toimijoita ja työelämän edustajia. Koulutuksen sisällöt liittyvät erilaisten oppijoiden huomioimiseen ja aitoon henkilökohtaistamiseen, työpaikkaohjaukseen sekä verkko-opetuksen toteuttamiseen. Osa koulutuksista toteutetaan webinaareina, jotka tallennetaan myöhemmin katsottavaksi. Koulutusten sisällöistä vastaavat hankkeessa mukana olevat oppilaitostoimijat. Löydä omat osaamistasi kehittävät sisällöt täältä ja ilmoittaudu mukaan!

Hankevuosi päätöksessä

Kulunut vuosi on ollut Ammattiin! -hankkeen ensimmäinen. Reformin viitoittamalla tiellä ollaan otettu yhteisiä askeleita mukana olevien oppilaitosten kesken. Käyty keskustelu ja syntynyt yhteistyö on ollut luonteeltaan muutokseen valmistavaa ja käytäntöihin uudenlaista ajattelua mallintavaa. Hankkeen toimenpiteiden toteutusta on tehty pienryhmissä toinen toisiltamme oppien ja yhteistä uutta luoden - yrityselämää kuunnellen ja -konsultoiden. Tärkeää ja tavoitteellista on ollut pitää yllä muutosmyönteistä ilmapiiriä kaikkien osapuolten kesken. Uusi laki astuu voimaan kahden viikon kuluttua, mutta työ ammatillisen koulutuksen uudistamiseksi jatkuu. Me Ammattiin! -hankkeessa työskentelevät jatkamme työtämme uskoen, että oppilaitoksemme tuottavat jatkossa hyvää ja monipuolista koulutusta, yhteisen parhaan eli maakunnallisen laadukkaan ammatillisen osaamisen vuoksi. Hankeväki toivottaa kaikille kumppaneille Rauhallista Joulun aikaa ja eteenpäin menemisen meininkiä vuod...

Kehity verkossa tapahtuvan osaamisen kehittämisen tukemisessa

Amisreformi on synnyttänyt tarpeen uuden osaamisen kehittämiselle. Syksyn aikana Ammattiin! -hanke on järjestänyt webinaareja tukemaan sellaista opettajien osaamista, jota tarvitaan opiskelijoiden osaamisen kehittämisen tukemiseen verkossa. Koulutusten tallenteet (AC) löydät nyt koottuna täältä hankkeen blogista ja ne sopivat mainiosti myös aiheen itseopiskeluun. Kouluttajina webinaareissa toimivat Otavan Opiston verkkopedagogiikan asiantuntijat.

Ammattiin! -hanke reformin viitoittamalla tiellä

Etelä-Savossa toisen asteen koulutusta kehitetään reilun kahden vuoden kestoisessa Ammattiin! -hankkeessa. Hankkeessa on mukana kuusi oppilaitostoimijaa, jotka yhdessä kehittävät työssäoppimisen muotoja ja määrää sekä edistävät ohjausta, jota opiskelijat ja työelämä tulevat jatkossa tarvitsemaan. Hankkeen toimenpiteiden kautta tavoitellaan sitä, että jatkossa opiskelijoilla on erilaisia joustavia mahdollisuuksia suorittaa opintojaan. Joustavia käytäntöjä edistetään siten, että opinnot mahdollistuvat aiempaa monipuolisemmin työelämässä ja verkossa. Hankkeen aikana kehitetään oppilaitosten uraohjauspalveluja yhteistyössä paikallisten työllisyystoimijoiden kanssa. Lisäksi hankkeessa vahvistetaan digitaalista osaamista opintojen toteutuksen sekä opiskelijoiden sujuvan ohjauksen tarpeisiin. Hankkeessa kehitetään myös asiakaslähtöisen pedagogiikan mallia yhteistyössä koko toisella asteella, jolla vahvistetaan osaamisperusteisuutta ja mahdollistetaan uudenlainen tapa oppia ja ohjata oppim...