Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella amisreformi merkityt tekstit.

Uusi osaava amisope – virikkeitä kehittyvään opettajuuteen

Ammattiin! -hankkeelta on ilmestynyt julkaisu , joka tuo esiin hankkeessa toteutettuja työelämälähtöisiä toteutuksia sekä toteutusten aikana syntyneitä oivalluksia, jotka liittyvät opettajan työhön uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa. Julkaisu avaa käytännön esimerkein kenttää, jolla opettaja toimii sekä antaa menetelmällisiä vinkkejä opettajan työn tueksi. Julkaisussa kuuluu niin opiskelijan, opettajan kuin työelämänkin ääni. Julkaisun liitteiksi on koottu hankkeen piloteissa syntyneitä materiaaleja, joita voi vapaasti hyödyntää. Julkaisu on syntynyt Ammattiin! - Etelä-Savon toisen asteen kehittämishankkeessa (2017–2019). Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ESR. Rahoituksen myöntänyt viranomainen on Etelä-Savon ELY-keskus.

Ammattiin! -hanke kouluttaa

Kevään aikana Ammattiin! -hanke kouluttaa ammatillisen toisen asteen koulutuksen toimijoita ja työelämän edustajia. Koulutuksen sisällöt liittyvät erilaisten oppijoiden huomioimiseen ja aitoon henkilökohtaistamiseen, työpaikkaohjaukseen sekä verkko-opetuksen toteuttamiseen. Osa koulutuksista toteutetaan webinaareina, jotka tallennetaan myöhemmin katsottavaksi. Koulutusten sisällöistä vastaavat hankkeessa mukana olevat oppilaitostoimijat. Löydä omat osaamistasi kehittävät sisällöt täältä ja ilmoittaudu mukaan!

Hankevuosi päätöksessä

Kulunut vuosi on ollut Ammattiin! -hankkeen ensimmäinen. Reformin viitoittamalla tiellä ollaan otettu yhteisiä askeleita mukana olevien oppilaitosten kesken. Käyty keskustelu ja syntynyt yhteistyö on ollut luonteeltaan muutokseen valmistavaa ja käytäntöihin uudenlaista ajattelua mallintavaa. Hankkeen toimenpiteiden toteutusta on tehty pienryhmissä toinen toisiltamme oppien ja yhteistä uutta luoden - yrityselämää kuunnellen ja -konsultoiden. Tärkeää ja tavoitteellista on ollut pitää yllä muutosmyönteistä ilmapiiriä kaikkien osapuolten kesken. Uusi laki astuu voimaan kahden viikon kuluttua, mutta työ ammatillisen koulutuksen uudistamiseksi jatkuu. Me Ammattiin! -hankkeessa työskentelevät jatkamme työtämme uskoen, että oppilaitoksemme tuottavat jatkossa hyvää ja monipuolista koulutusta, yhteisen parhaan eli maakunnallisen laadukkaan ammatillisen osaamisen vuoksi. Hankeväki toivottaa kaikille kumppaneille Rauhallista Joulun aikaa ja eteenpäin menemisen meininkiä vuod...

Kehity verkossa tapahtuvan osaamisen kehittämisen tukemisessa

Amisreformi on synnyttänyt tarpeen uuden osaamisen kehittämiselle. Syksyn aikana Ammattiin! -hanke on järjestänyt webinaareja tukemaan sellaista opettajien osaamista, jota tarvitaan opiskelijoiden osaamisen kehittämisen tukemiseen verkossa. Koulutusten tallenteet (AC) löydät nyt koottuna täältä hankkeen blogista ja ne sopivat mainiosti myös aiheen itseopiskeluun. Kouluttajina webinaareissa toimivat Otavan Opiston verkkopedagogiikan asiantuntijat.

Tilaisuus työpaikalla järjestettävästä koulutuksesta Mikkelissä

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää yhdessä Opetushallituksen kanssa Työpaikalla järjestettävä koulutus – suunnittelusta käytäntöön –kiertueen. Tilaisuudessa käsitellään työpaikalla järjestettävää koulutusta koskevaa uudistuvaa lainsäädäntöä ja rahoitusta sekä edistetään työpaikalla järjestettävän koulutuksen (oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus) sopimusten, käytäntöjen ja toimintamallien yhdenmukaista toteutusta. Tilaisuus on tarkoitettu koulutuksen järjestäjän henkilöstölle, joka työskentelee työpaikalla järjestettävän koulutuksen sopimusten parissa, työelämäyhteistyössä, opetus- ja ohjaustehtävissä, toimeenpanoa tukevien kehittämishankkeiden toteutuksessa ja koulutuksen järjestäjän johdossa. Etelä-Savon osalta kiertueen päivä toteutetaan Mikkelissä ke 29.11 klo 9.00– 16.00 paikkana Otavankatu 4, auditorio. Lisäksi tilaisuutta on mahdollista seurata etäyhteyden kautta ilmoittautumalla etukäteen etäyhteyden osallistujaksi. Ohjelma ja ilmoittautuminen löytyvät ministeriön...

Työpaikkaohjaajien infokahvit Mikkelissä ja Pieksämäellä

Ammatillinen koulutus muuttuu 1.1.2018 Mikä ammatillisen koulutuksen reformi? Mitä työpaikoilla siitä on hyvä tietää? Tervetuloa päivittämään tietoja työelämässä järjestettävästä ammatillisesta koulutuksesta ja siitä, mikä muuttuu ammatillisen koulutuksen uudistuessa. Tilaisuus on tarkoitettu eri alojen työelämässä toimiville työpaikkaohjaajille sekä työpaikoilla opiskelijoiden ohjauksessa ja arvioinnissa mukana oleville henkilöille. Tilaisuus on osa maakunnallista Ammattiin! -hanketta. Katso tarkemmat aikataulut ja ilmoittaudu tästä Lisätiedot: Ammattiin! -hanke TOP-koordinaattori Anne Lindström puh. 040 632 6996  anne.lindstrom@esedu.fi

#amisreformi rakentuu nuoret huomioivalla yhteistyöllä

Ammattiin! -hankkeessa kehitetään toisen asteen koulutusta. Näin nuorisotyön viikolla varmasti moni miettii, kuinka nuoret tulevat huomioiduksi, kun koulutuksen toteutus muuttuu. Hankkeen toimissa ja keskustelussa pidetään mielessä ne erityispiirteet, joita nuoruuteen liittyy. Osaamisen kehittämiseen liittyvät yksilölliset polut ovat osa koulutuksen uudistusta, samoin ohjauksen kehittäminen ja erilaisten oppijoiden huomioiminen. Kun vielä valjastamme digitaalisuuden tuomat mahdollisuudet osaksi arkeamme, uskomme, että tästä joustavuudesta hyötyvät kaikki - mukaan luettuna nuoret! Yhteinen työmme nuorten parhaaksi rakentuu yhteistyössä, joten muistetaan verkostoitua tekemään parhaamme yhdessä yhteiseksi hyväksi. Hyvää nuorisotyön viikkoa! #ammattiinhanke #amisreformi #nuorisotyönviikko Ammattiin! - Etelä-Savon toisen asteen kehittämishanke on maakunnallinen yhteishanke. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2017-30.6.2019. Hanketta rahoittaa Etelä-Savon elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökes...

Ammattiin! -hanke reformin viitoittamalla tiellä

Etelä-Savossa toisen asteen koulutusta kehitetään reilun kahden vuoden kestoisessa Ammattiin! -hankkeessa. Hankkeessa on mukana kuusi oppilaitostoimijaa, jotka yhdessä kehittävät työssäoppimisen muotoja ja määrää sekä edistävät ohjausta, jota opiskelijat ja työelämä tulevat jatkossa tarvitsemaan. Hankkeen toimenpiteiden kautta tavoitellaan sitä, että jatkossa opiskelijoilla on erilaisia joustavia mahdollisuuksia suorittaa opintojaan. Joustavia käytäntöjä edistetään siten, että opinnot mahdollistuvat aiempaa monipuolisemmin työelämässä ja verkossa. Hankkeen aikana kehitetään oppilaitosten uraohjauspalveluja yhteistyössä paikallisten työllisyystoimijoiden kanssa. Lisäksi hankkeessa vahvistetaan digitaalista osaamista opintojen toteutuksen sekä opiskelijoiden sujuvan ohjauksen tarpeisiin. Hankkeessa kehitetään myös asiakaslähtöisen pedagogiikan mallia yhteistyössä koko toisella asteella, jolla vahvistetaan osaamisperusteisuutta ja mahdollistetaan uudenlainen tapa oppia ja ohjata oppim...